Kun pumppu tilttaa

08.01.2013

Kari Kortelainen, tyypin 1 diabeetikko

Diabeetikon sydänoireet saattavat olla niin epämääräisiä, ettei niitä osata tunnistaa. Itse huomasin oireet ensi kerran kesällä puolitoista vuotta sitten.

Kilometrin mittainen ylämäki, jonka olin aiemmin pystynyt vaivatta nousemaan pyörän satulassa polkien, olikin muuttunut ylivoimaiseksi. Voimat loppuivat jaloista puolivälissä. Oli pakko pysähtyä puuskuttamaan ja työntää pyörä mäen päälle.

Loman loputtua jatkoin lentopalloharrastusta yhdistyksen vuorolla Kisahallissa.  Puolen tunnin pelin jälkeen happi alkoi loppua ja tuntui siltä kuin rinnan ympärille, kainaloiden kohdalle olisi vedetty tiukka vanne. Sama tunne tuli myös painavia kantamuksia raahatessa.

Osasin itse epäillä sepelvaltimotautia, koska tiesin sen yleisyyden pitkään diabetesta sairastaneilla. Lisäksi molempien vanhempieni itäsuomalaisissa suvuissa oli runsaasti sydänvaivoja.

Putket ruosteessa 40 vuoden diabeteksesta

Sekä aikuistyypin että nuoruustyypin diabetesta sairastavilla on noin kolminkertainen riski saada sepelvaltimotauti ja sydäninfarkti eli sydänlihaskuolio. Diabeetikoilla sydänlihakseen verta tuovat sepelvaltimot ahtautuvat tavallista helpommin, jolloin sydän ei saa riittävästi verta eikä siten happea eikä energiaa.

Valtimoiden ahtautumista eli ateroskleroosia voi verrata vesijohtoputkien ruostumiseen: ruostuessaan putki ahtautuu ja sen sisäpinta tulee hauraaksi ja rosoiseksi. Lopulta veden virtaus voi loppua kokonaan.

Diabetes itsessään lisää sepelvaltimotaudin riskiä miehillä kolminkertaiseksi ja naisilla noin viisinkertaiseksi. Tyypin 2 diabeetikoilla riski on suurentunut jo taudin toteamishetkellä, mutta tyypin 1 diabeetikoilla vasta noin 30 vuoden sairastamisen jälkeen.

Minulla diabetes todettiin, kun olin 10-vuotias, ja sydänoireet ilmestyivät pari vuotta 50-vuotispäivien jälkeen.

Rasituskoe paljastaa infarktipotilaaksi

Varasin ajan työterveyslääkärille. Hän otti oireeni vakavasti heti ja passitti verikokeiden jälkeen rasituskokeeseen. Verikokeessa havaittiin CRP:n olevan lievästi koholla, mikä kertoo infarktin mahdollisuudesta.

Seuraavana päivänä tehty rasituskoe kertoi selvästi, että sydänlihas kärsii hapenpuutteesta. Työterveyslääkäri päätti lähettää minut julkiselle puolelle jatkotutkimuksiin.

Olin normaalisti töissä seuraavana päivänä, kun hän soitti ja kertoi perehtyneensä tutkimustuloksiin vielä tarkemmin ja keskustelleensa tutun kardiologin kanssa hoidostani. Hän sanoi minun olevan infarktiriskipotilas ja kehotti menemään suoraan Marian sairaalaan päivystysvastaanotolle. Tilanne olikin pahempi kuin olin kuvitellut.

Kävelin kauniissa syyskuun alun säässä Kampista Marian päivystykseen Lapinlahdenkadulle. En tuolloin arvannut sen olevan pisin kävelylenkkini moneen kuukauteen.

Ilmoittauduin päivystykseen ja aloin odottaa lääkärin puheille pääsyä.

Odotustilat olivat tupaten täynnä. Sain istua aamupäivästä iltaan asti ennen kuin joku lääkäri ilmeisesti näki lähetteeni. Minulle tultiin sanomaan, etten missään tapauksessa saa enää istua odottamassa, vaan minun pitää mennä makuulle verhoilla eristettyyn soppeen käytävän sivussa.

Seuraavaksi sain kuulla, että sairaala on täynnä ja joutuisin odottamaan osastolta vapautuvaa paikkaa yön yli päivystysosastolla. Hätäkös tässä, ajattelin ja varauduin odotukseen.

Yö oli pitkä ja levoton. Minulla ei ollut sinänsä mitään hätää, mutta muiden hätä piti huolen siitä, ettei nukkumisesta tullut mitään. Ajattelin ottaa sen kokemuksena.

Seuraavana päivänä pääsin osastolle odottamaan pääsyä varjoainekuvaukseen. Sinnekin oli kuulemma jonoa.

Kävin suihkussa, pukeuduin leikkauspaitaan, otin esilääkityksen ja asetuin pitkäkseni odottamaan kuljetusta leikkaussaliin. Jos kaikki menisi hyvin, heräisin ylihuomenna.

Viikon jonosta kiireelliseen leikkaukseen

Viikon makoilun jälkeen ambulanssikyyti vei minut Peijakseen kuvattavaksi.

Rannevaltimooni työnnettiin katetri, joka ujutettiin sydämeen asti. Siellä sepelvaltimoihin ruiskutettiin jodipitoista varjoainetta, joka kuvattiin röntgenlaitteella.

Lääkärin toteamus operaation jälkeen oli karu: kolmen valtimon kova sepelvaltimotauti. Suositellaan ohitusleikkausta kiireellisesti. Kaikki kolme sepelvaltimon haaraa olivat tukossa.

Minut palautettiin Mariaan odottamaan ohitusleikkaukseen pääsyä. Olin sen verran suuren riskin potilas, ettei kotona odottaminen ollut vaihtoehto. Onneksi sain sentään luvan liikkua vapaasti sairaala-alueella. Kävin pari kertaa päivässä kiertämässä alueen. Mihinkään ei edelleenkään sattunut.

Leikkaukseen pääsyä odottaessa minulla oli hyvin aikaa perehtyä ohitusleikkauksen kulkuun ja kuntoutusvaiheeseen. Olin hyvin valmistautunut, kun Mariassa lähes kolme viikkoa vietettyäni kutsu Meilahteen lopulta tuli. 

Kiireellisyys on suhteellista – omin jaloin ohitusleikkaukseen menijä on eri asemassa kuin kadulla infarktin saava. Kävellen en tietenkään saanut Meilahteen mennä, vaan jälleen ambulanssikyydillä. Varmuuden vuoksi.

Vielä yksi yö päällisin puolin terveenä miehenä sairaalasängyssä. 

Aamulla kävin suihkussa, pukeuduin leikkauspaitaan, otin esilääkityksen ja asetuin pitkäkseni odottamaan kuljetusta leikkaussaliin.

Jos kaikki menisi hyvin, heräisin ylihuomenna. Toista vaihtoehtoa en miettinyt.

Herään naisen hyräilyyn

Ensimmäinen havainto sydänkirurgisella teho-osastolla oli ääni. Joku liikkui vuoteeni ympärillä ja hyräili. Nuori naishoitaja. Olin selvinnyt siitä.

Hän kertoi leikkauksen olleen edellispäivänä. Herätessäni minut oli jo irrotettu sydän-keuhkokoneesta. Letkuja ja johtoja oli minussa edelleenkin kiinni huomattava määrä. Niitä kuitenkin irrotettiin vähä vähältä, ja muutaman tunnin kuluttua hoitaja syötti minulle jo kevyen keittoaterian. Pian olisi edessä siirto vuodeosastolle toipumaan.

Teho-osastolla potilas ei paljoa pysty tekemään. Hän vain toimenpiteiden kohde. Silti hän kuulee ja reagoi ärsykkeisiin ympärillään. Minulle sattui hoitaja, joka hyräilyllään teki heräämiskokemuksesta miellyttävän.

Saman päivän aikana pääsin tai jouduin kuulemaan myös kahden mieshoitajan keskustelua. Heillä oli känkkäränkkäpäivä. Mikään ei ollut hyvin ja kaikesta löytyi jotain arvosteltavaa. Mitähän tähän ääneen heräävä potilas mahtaa tuumia, mietin.

Vintti pimenee kesken kävelyn

Seurasi siirto vuodeosastolle, jossa tarkoitus oli kuntoutua kotiutuskuntoon. Normaalisti siihen menee noin viikko. Minulla meni vähän pidempään, koska hyvin alkaneet kävelyharjoitukset käytävällä piti keskeyttää pyörtyilyn vuoksi. Pääsin kymmenisen metriä ja sitten valot sammuivat vintiltä. Tämä toistui muutaman kerran.

Minut patistettiin kiireesti neurologisiin tutkimuksiin, koska epäiltiin pyörtyilyn johtuvan jostakin ongelmasta aivoissa. Aivosähkökäyrissä, varjoainekuvauksessa ja magneettikuvassa ei kuitenkaan näkynyt mitään erikoista. Aivot siellä päässä kyllä oli, ja vaikuttivat toimivan asianmukaisesti. ”Varmuuden vuoksi” minulle kuitenkin aloitettiin epilepsialääkitys.

Lopulta kardiologi löysi selityksen sille, miksi en tahtonut kestää tajuissani lähtiessäni kävelemään. Sydänpussiin oli tihkunut verta ilmeisesti anturin irrotuksen seurauksena. 

Verta oli pussissa niin paljon, ettei sydän mahtunut enää laajenemaan pumpatessaan. Niinpä aivoilta puuttui happea, mikä johti tajunnan pätkimiseen. ”Olisihan tämä pitänyt heti arvata”, kardiologi tuumasi. No, parempi myöhään.

Käväisin uudemman kerran leikkaussalissa, jossa rintakehän puolimetristä haavaani vähän raotettiin ja sen kautta laitettiin sydänpussiin katetri, jonka kautta veri valutettiin sieltä pois. Ja kas, valot lakkasivat sammuilemasta.

Tokkurassa insuliinipumppua näpräämään

Olin ottanut insuliinipumpun irti lähtiessäni leikkaukseen. Operaation aikana ja pari päivää sen jälkeen hoitohenkilökunta hoiti insuliinin annostelun ruiskulla. Papereissani luki kuitenkin ”huolehtii itse insuliinihoidostaan pumpun avulla”. 

Niinpä minua patistettiin laittamaan insuliinipumppu kuntoon ja kiinni, vaikka olin vielä melkoisen sekaisin kipulääkkeistä. 

Lisäksi isot haavat kädessä ja rintakehässä rajoittivat pahasti pumpun kanssa näpräämistä. Ohituksia varten minulta otettiin toisesta kädestä ja jalasta suoni varaosiksi. Leikkaushaavaa oli yhteensä noin metri.

Onneksi yksi hoitajista ymmärsi vaikeuteni ja auttoi laittamaan insuliinipumpun kuntoon. Pari päivää myöhemmin homma hoitui jo paljon helpommin.

Toipumiseni alkoi siis hieman normaalia verkkaisemmin. Kesti reilut kaksi viikkoa ennen kuin kuntoni oli sellainen, että minut voitiin päästää kotiin. Olin ollut sairaalassa siinä vaiheessa yhteensä noin puolitoista kuukautta. Halusin kiihkeästi ulos laitoksesta.

Työterveyslääkärin mukaan oli hyvä, että tulin valittamaan oireista ajoissa enkä perisuomalaiseen tapaan purrut vain hammasta. Ohitusleikkaus voitiin tehdä ennen kuin sydäninfarkti ehti vahingoittaa sydänlihasta.

Työkavereiden tuki on korvaamatonta

Kotiutusvaiheessa pystyin kävelemään ilman rollaattorin tukea satakunta metriä kerrallaan. Painoni oli pudonnut kymmenisen kiloa ja kunto romahtanut.

Seuraavat kolme kuukautta kuntoutin itseäni kävelemällä joka päivä vähän pidemmän matkan kuin edellisenä. Alku oli vaatimaton, pari sataa metriä, mutta matka piteni ja vauhti lisääntyi päivä päivältä. Hukassa ollut ruokahalukin palasi.

Parin viikon kuluttua kotiutumisesta kävin näyttäytymässä työpaikallani. Työtoverien tuki koko sairaalaepisodin ja toipumiskauden aikana oli sanoinkuvaamattoman hienoa.

Kaksi kuukautta leikkauksen jälkeen olin jälleen bändin kanssa soittokeikalla. Kuukautta myöhemmin palasin takaisin kokopäivätyöhön ja aloin taas käydä yhdistyksen lentopallovuorolla, äijäjoogassa ja kuntosalilla.

Nyt leikkauksesta on kulunut runsas vuosi. Arvet näkyvät edelleenkin selvästi ja rintakehän lihakset muistuttavat tietyissä asennoissa joutuneensa koville. Verenpaine-, kolesteroli- ja aspiriinitabletit pitää muistaa ottaa säännöllisesti.

Diabeteksen hoitotasapainoon olen yrittänyt kiinnittää entistä paremmin huomiota, koska huonossa tasapainossa sepelvaltimoiden seinämät sokeroituvat, mikä lisää niiden tukkeutumisriskiä. Kävin erikseen kiittämässä työterveyslääkäriäni siitä, että hän toimi niin ripeästi.

Hänen mukaansa oli hyvä, että tulin valittamaan oireista ajoissa enkä perisuomalaiseen tapaan purrut vain hammasta. Ohitusleikkaus voitiin tehdä ennen kuin sydäninfarkti ehti vahingoittaa sydänlihasta. Diabeetikoilla sepelvaltimotaudin oireet ovat usein niin epämääräisiä, ettei niitä välttämättä osata tunnistaa.

Näin vältät sepelvaltimotaudin

  • Pidä sokeritasapaino noudata vähärasvaista, vähäsuolaista ruokavaliota ja harrasta liikuntaa.
  • Älä tupakoi!
  • Pidä huoli siitä, että verenpaineesi ja veren rasva-arvosi tutkitaan säännöllisesti.
  • Jos olet yli 40-vuotias tai sairastanut pitkään diabetesta, tutkituta sydämesi ennen kuin aloitat fyysisesti rasittavan liikuntaharrastuksen, koska sepelvaltimotauti voi olla diabeetikolla vähäoireinen tai oireeton.

TIEDEUUTISET

Diabetesrokote lähestyy, eläinkokeet onnistuivat
20.11.2017 Lue lisää »

Pandemrix-rokote ei lisännyt lasten diabetes-riskiä
27.10.2017 Lue lisää »

Foorumilla

Diabetes on ehkäistävissä
Diabetesfoorumi esittää poikkihallinnollista tarttumattomien sairauksien ohjelmaa, jossa diabeteksen ehkäisy ja hoito ovat keskiössä.

24.02.2015 Lue lisää »

Elintapaohjaus vaikuttaa pitkään
Elintapaohjaus suojaa tehokkaasti tyypin 2 diabetekselta, vaikuttaa pitkään ja säästää terveydenhuollon kuluja, kirjoittaa Jaana Lindström.

07.05.2013 Lue lisää »